Tarraetikettejä käytetään laajalti päivittäisessä kemian-, elintarvike-, elektroniikka-, lääke-, logistiikka- ja muilla tuotepakkausteollisuudella, ja etiketit ovat välttämättömiä. Tarratarrojen materiaalityypit ovat monimutkaisia, eivätkä monet tiedä, millainen tarra sopii paremmin omaan käyttöön. Tänään Sabang keskustelee siitä, mitä tekijöitä on otettava huomioon oikean itseliimautuvan etiketin valinnassa.
01. Merkintälämpötila
Ensimmäinen huomioitava asia on merkintälämpötila, lämpötila on erilainen eri paikoissa, ihanteellinen merkintälämpötila on yleensä lähellä huoneenlämpötilaa ja se sopii paremmin 20 + asteen lämpötilaan.
Lämpötila vaikuttaa etiketin kiinnittymisominaisuuksiin. Liiman levityslämpötila-aluetta voidaan säätää erilaisilla muokkausmenetelmillä. Alhaisissa lämpötiloissa se kovettuu, mikä vähentää viskositeettia ja erityisesti alkutarttuvuutta.
Kun lämpötila on korkea, liima pehmenee, mikä on seurausta sisäisen lujuuden heikkenemisestä. Pehmentäminen voi parantaa tarttuvuutta jossain määrin, mikä auttaa liimaa virtaamaan ja lisää sen kosketuspinta-alaa alustan kanssa. Jos liima on kuitenkin liian pehmeää, se alkaa menettää tarttumisominaisuuksiaan. Vastaavasti, kun liima pehmenee, liima roiskuu todennäköisemmin.
Yleensä tarratarrojen vähimmäislämpötila on 8-10 astetta. Ainoastaan tällä lämpötila-alueella etiketöidessään liiman viskositeetti voi toimia kunnolla. Kuitenkin joillakin teollisuudenaloilla, jotka vaativat tavaroiden pakastamista, jäähdyttämistä ja varastointia, lämpötila on yleensä erittäin alhaisissa lämpötiloissa (alle -10 astetta) ja alhaisissa lämpötiloissa (0-4 astetta). -Tarvitaan tarramateriaali, joka voidaan merkitä alhaisissa lämpötiloissa. Vastaavasti korkeat lämpötilat (yli +50 astetta) vaativat korkeita lämpötiloja kestäviä itseliimautuvia materiaaleja.
02, Merkintäympäristö
Missä ympäristöissä merkitään ja säilytetään?
Merkitty pullo tulee asettaa ympäristöön, jonka lämpötila on 20 - 25 astetta ja jonka suhteellinen kosteus on 45% - 55%, ja seistä yli 24 tuntia, kunnes liima on täysin tasainen ja liimattu kokonaan yhteen. ja saavuttaa lopullisen viskositeetin. Valoa, kosteutta tai lämpöä tulee myös välttää.
Mikä on merkityn tuotteen lämpötilaympäristö tuotteen elinkaaren aikana?
Oli tuote sitten huoneenlämmössä tai jääkaapissa, erityisesti pakastetuotteet tarvitsevat matalan lämpötilan kestäviä pintamateriaaleja ja liimoja, ja myös korkeissa lämpötiloissa kannattaa kiinnittää huomiota etikettien hapettumiseen.
Käytännössä korkeat lämpötilat kiihdyttävät hapettumista, mikä tarkoittaa ikääntymistä. Kun hapettumista tapahtuu, liima alkaa muuttua keltaisiksi, menettää vähitellen tahmeutensa ja muuttuu lopulta erittäin kovaksi, jolloin se ei tartu lainkaan.
Kun sanomme merkinnöistä "lämpötila-alue", tarkoitamme yleensä tilaa 24 tunnin merkitsemisen jälkeen sen jälkeen, kun etiketti on täysin yhdistetty etikettikohteeseen.
03, liitettävän kohteen tilanne
Onko alusta metalli, lasi, keramiikka, PP, PE, PET, pahvi, puu?
Eri alustat vaikuttavat eniten tarrojen kiinnittymiseen, ja on parasta valita liimat ja materiaalit, jotka ovat samanlaisia tai samanlaisia kuin alustan kemiallinen koostumus.
Mikä on alustan pinnan karheus?
Meidän on tiedettävä, onko alustan pinta sileä vai karkea ja onko siinä vahva rakeinen tunne. Karkeat alustapinnat vaativat viskoosia liimaa ja hyvän tarttuvuuden omaavaa materiaalia.
Itseliimautuvat etiketit sopivat parhaiten tarroihin, joiden pinta on puhdas, kuiva, öljytön ja pölytön.
Onko tuotteen muoto kapea, kupera vai kaareva?
Itseliimautuva etiketti on tasainen pinta, ja monet liitettävät esineet ovat kaarevia pintoja. Kun litteä etiketti kiinnitetään esineeseen, jolla on kaareva pinta, johon se on kiinnitetty, itseliimautuvan etiketin pintamateriaali synnyttää käänteisen voiman irtautuakseen pinnasta. Tässä tapauksessa tarvitaan viskoosimpi liima, ja myös itseliimautuva materiaali, jolla on parempi pehmeys ja vetolujuus.
Lisäksi pienet etikettipinnat edellyttävät hyvää mukautuvuutta.